Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
02.12.2008 - 21:46

Eipä ole viime aikoina kovin paljon konetta meillä avattu. Nyt on vaan ollut niin paljon muuta puuhaa. Tai sitten olen vain ollut ja haaveillut. Tai leikkinyt Toivon kanssa. Ikävämpää ajankulua on se, että reuma on ollut melko aktiivisella tuulella. Tylsää. Onneksi hyviäkin päiviä on ollut, eikä ne kipupäivätkään ole aivan koko päivää kestäneet. Ainakaan useimmat. Myös käsitöitä on valmistunut ommellen, neuloen ja huovuttaen - osa jo pitkän aikaa sitten, mutta kuvaaminen on jäänyt. Eli niistä ei tällä kertaa.

Joululahjoja olen käynyt hankkimassa jo useampana päivänä. Nastolassa, Lahdessa ja Helsingissä. Helsingin käynti yhdistettiin tosin samaan päivään kun käytiin siellä miehen serkun viisikymppisillä, joten ei niin kovin paljon ehditty kierrellä - ja nekin vähät mitä kierrettiin oli lelukauppoja.

Lahjojen lisäksi olen ostanut myös itselleni jotain pientä. Tarpeellista ja turhaakin.

Joulukalenteri ei ole itselle vaan Toivolle. Tosin minä vielä tänä vuonna hoidan luukkujen avaamisen. Postista löytyi kotimainen kalenteri. Ei sisällä suklaata.

Joulutähden ostin adventiksi pöytää koristamaan.

Tarpeeseen lasinen purkki ja tarpeettomuuteen lyhty.

Ja vaikka joulukoristeita löytyy kellarista pari laatikollista, olen joka joulu ostanut myös jotain uutta. Nyt meille kotiutui pieni harmaalakkinen tonttu.

Eniten kuitenkin tuli ostettua joululahjoja. Melkein kaikki lahjat hankittu ja suurin osa vielä paketoitukin. Näin aikaisin en ole ollut varmaan ikinä valmiina lahjojen osalta. Paitsi yhtenä vuonna kun aloitin joululahjojen hankkimisen jo joulun jälkeisistä alennusmyynneistä.

Muuta mukavaa viime viikolta on se, että voitin Villapilviä -blogin arpajaisissa. Ihan jo unohdin koko asian ja olin siksi kovin ihmeissäni kun postilaatikosta löytyi paketti. Sisältö oli vallan ihana: patalappu, Tove-lankaa, pienessä pussissa kaksi hyväntuoksuista tuikkua ja suklaata. Tove olikin minun ostoslistalla, mutta kun poikkesin Villapilviä -blogiin kiittämään paketista niin sieltähän löytyi oikein ohje Tovella tehtyihin lapasiin. Sellaiset sitten teenkin tästä ja jätän ne Tovet vielä sinne ostoslistalle. Kiitos kovin paljon Eva! Tämä oli ihana paketti <3

Minäkin olen kunnostautunut sen verran, että oman blogin arpajaisten palkinnot lähtevät kenties huomenna eteenpäin. Eihän tässä ole mennyt kuin kohta kaksi kuukautta kun arpajaiset järjestin. Olen niin hidas. Ensi kerralla kun ja jos järjestän mitään tällaista teen/hankin palkinnon jo ennen arvontaa. Kun se kerran näyttää olevan näin vaikeaa jälkeen. Ihan nolottaa.

Jätin sitten sen toivotun ja luvatun kuvan tänne viimeiseksi. Eli mun uusi tukka. Kuten sanottu, ei se niin lyhyt ole, mutta mulla on aina ollut pitkä, joten onhan se vieläkin outo. Vähän tätimäinen, mutta silti tykkään. Keveämpi, eikä tule kasvoille, joten pystyn pitämään auki. Mutta ylttyy vielä saparoillekin.

Etukäteen vähän hirvitti, että mitähän siitä tulee kun yritetään miehen kanssa tehdä yhteistyötä tuon tukan kuvaamisessa. Mutta sitten ihan vahingossa se otti meistä tällaisen kuvan niillä sukulaisen viisikymppisillä. Tuossa onneksi näkyy hiusten malli sen verran hyvin, ettei tarvinnut lähteä mihinkään kuvaussessioon. Kun me ei olla ammattilaisia - mies ei ole valokuvaaja enkä minä malli. Joten tähän kuvaan me ollaan kaikki tyytyväisiä. Toivottavasti tekin.

eva kirjoitti 03.12.2008 - 08:18
Oleppa hyvä! :) Mukavaa, että onnistuin ilahduttamaan. :)
Meillä myös joululahjat harvinaisen hyvissä ajoin valmiina - mitä nyt muutama viimehetken käsityöidea vielä toteuttamatta. Ja hyvä niin, koska olen joulukuun töissä, kiirettä riittää...
Liljankukka kirjoitti 03.12.2008 - 10:16
Vahingossa ne parhaimmat kuvat aina tuleekin otettua.

Voi vitsi.. Mulla on joululahjat edelleenkin ihan vaan ajatustasolla :(
MarjutJ kirjoitti 03.12.2008 - 10:24
Meillä EI ole lahjat valmiina eikä varmaan heti tulekaan. Masentavaa!

Uusi tukka näyttää kivalta:)
Huopamamma kirjoitti 03.12.2008 - 18:26
Uusi tukkasi näyttää minusta todella hyvältä.Minä leikkautin hiukseni viime helmikuussa samalla tavalla.Minun hiukset olivat olleet pitkät ihan pikkulikasta asti eli 40 vuotta.En tunne itseäni tätimäiseksi ollenkaan ,tutut sanoivat tukkani muistuttavan "Taylor-tukkaa"Mutta onko se tätityyliä? Oikein mukavaa joulunodotusta.
Teija kirjoitti 03.12.2008 - 20:09
Kivoja ostoksia ! Mä tykkään enemmän valkosesta joulutähdestä kuin punasesta...Ihana paketinkin oot saanu. Ja tukka ei ole yhtään tätimäinen ! Hienosti näkyy sopivan ainakin mitä kuvasta näkee. Jos jollain on tätitukka niin mulla just nyt, mulla on nuttura alhaalla niskassa ja se on kahdella virkkuukoukulla kiinni :D
Mimosa kirjoitti 03.12.2008 - 22:10
Oi, uskalsitkin lyhentää kunnolla :oD Ei tuo tätimäinen ole lainkaan (sanoo ikuista nutturaa pitävä!), oikeastaan päinvastoin.
Toivolla on sitte HIANO kaulusoaita!!
Harmi että reuma kiukkuilee taas :o/
Halauksia, Mini!
heidi  kirjoitti 05.12.2008 - 17:51
Kiitos ihanasta postista.. Aika äimänä kyllä olin tänä aamuna kun posti tuli mutta heti kyllä tunnistin keneltä kirje oli.. Vielä en ole ehtinyt päivittämään blogiin siitä mutta ehkä viikonlopun aikana.. Kiitos vielä kerran..
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Minna

IMG_8296-1.jpg picture by pupupossu

minnakatrielina miumau gmail piste com

Harrastan: Käsitöitä, puutarhanhoitoa, matkustamista, blogeja.

Pidän: Vauvastani, pojastani, miehestäni, kissoistani ja kodistani. Käsitöistä ja vanhoista esineistä, etenkin lusikoista, pitsiliinoista ja ruosteisista avaimista. Sammaleista, kukista, heinistä, puista ja pensaista. Kissoista, lampaista, ankoista ja eläimistä yleensä. Uusista tuntemattomista paikoista, maaseudusta ja kaupungeista. Kierrätyksestä, sisustamisesta, vaipan vaihdosta ja imettämisestä. Syksystä, talvesta, keväästä ja kesästä eli vuodenaikojen vaihtelusta. Ystävistä ja sukulaisista. Porkkanoista, perunoista, sipulista, kahvista, suklaasta ja marjoista - etenkin mustikoista. Olen oppinut pitämään piimästä. Kävelylenkeistä ja pyöräilystä. Sateenvarjoista, kumisaappaista, kynttilälyhdyistä, koreista, kukkaruukuista ja nalleista. Valkoisesta, mustasta, harmaasta ja ruskeasta. Enkeleistä, keijukaisista, tontuista, menninkäisitä ja monista muista asioista.

Olen: Kahden äiti, vaimo, neljäkymppinen, omakotitalossa, melkein maaseudulla, jalankulkija, puutarhatonttu, käsien käyttäjä.

Kävijämäärä
Kävijälaskuri

Vieraita tällä hetkellä

 

Käsityötavoitteet 2010

* ommeltu syystakki

* polvisukat

* pitkä neuletakki

* pitsihuivi

* neulepusero

* Toivolle neulepusero

* miehelle neulepusero

* huovutettu seinävaate

* huovutettu keinutuolin matto

Kulutetut langat 2010 (31.1.2010)

610 g.

Omat napit 

Nappiohje täällä

Kestovaipat

Vaippanakkikoira2-1.jpg picture by pupupossu

Puikot ja koukut

puikotkupissa.jpg picture by pupupossu

 Sivupohjasta ja ohjeista kiitos

PuvustamoNappi.jpg picture by pupupossu

 Kissat

IMG_2704.jpg picture by pupupossu

IMG_2893.jpg picture by pupupossu

Menneitä juttuja

Omat matkat