Nyt on sitten kaikki käsityölehdet selattu läpi ja parhaat palat otettu talteen. Samalla päivitin käsityömapit. Nyt niitä on taas kiva selata, kun on siistityt. Eikä tuossa nyt sitten niin kamalan kauan aikaa mennyt kuin luulin. Paljon tuli kyllä ideoita lehtiä selaillessa ja kova into tehdä vaikka mitä.

Mitään valmista ei tänään tullut ehkä siksi kun en mitään aloittanut tekemään ja sen ainoan oikean keskeneräisen neuleen jouduin purkamaan :( Olin saanut takakappaleen jo kainaloihin asti ja huomasin siinä puolivälissä palmikossa pahan mokan. Tietty se piti siihen asti purkaa, mutta kun otin neuleen pois puikoilta, huomasin, että siitä on tulossa myös aivan liian pieni. Voi itku. Siis purkasin koko työn, eikä tehnyt yhtään mieli aloittaa sitä enää. Enkä varmasti tänään ainakaan aloita. Ehkä teen jotain muuta pienempää tässä välissä ja kun olen rauhoitunut niin sitten vasta tuota takkia. Enhän mä sitä missään tapauksessa olisi saanut valmiiksi helmikuussa, mutta olin ajatellut, että ennen lumien sulamista. Saa nyt nähdä. Langat on kuitenkin ostettu, että kai niistä jotain pitää tehdä.

Mun ystävä Heli kävi meillä tänään ja sen kunniaksi sain leipoa pitkästä aikaa marjapiirakkaa. Nyt tein sellaisen äidiltä perityn marjapiirakan ohjeen mukaan kokonaisen pellillisen punaherukka-vadelmapiirakkaa. Nam. Tämä on myös hyvä piirakka, mutta parasta tässä on taikina :) Heli vei mukanaan muutaman mun hylkäämän käsityölehden - hyvä, että sain edes osan niistä kiertoon.

Muuta ei siis tänään. Postiakin tuli, mutta vain yksi lasku. Ei voi joka päivä odottaa sellaista postipäivää kuin eilen oli :O)