Jälleen kerran kiitos paljon teille kaikille! Oli mukava lukea kauniita ja lämpimiä kommentteja ja täytyy sanoa, että silmät kostuivat. Mukava kuulla, että 'rapsaa' oli odotettu :O) Olen kai nyt tämän naimisiinmenon kanssa jotenkin herkällä tuulella, sillä töissäkin liikutun heti, kun joku tulee onnittelemaan. Eikä sielläkään vielä kaikki edes tiedä. Siis kyyneleitä on vielä luvassa.

Työnantaja muisti kauniilla kukkakimpulla.

IMG_5185.jpg

Harmi, että meillä on kotona tällä hetkellä kuin kaatopaikalla, joten nämä eivät nyt oikein pääse oikeuksiinsa. Kuivaan kuitenkin tämän kimpun myöhempää muistelua varten. Kuten myös teen morsiuskimpullekin. Itse asiassa tänään sen kanssa jo puuhastelin. Maanantaina ostettiin säkki hiekkapuhallushiekkaa ja tänään toin töistä pahvilaatikon. Sinne asettelin kukat yksitellen hiekan sekaan. Nyt sitten pari viikkoa odotellaan. En ole tällä tavalla koskaan kukkia kuivannut. Ja tietenkin tämän tärkeän kimpun kanssa nyt lähdin kokeilemaan. Vaikka kyllä kai se onnistuu, jos vain itse osaan olla tarpeeksi varovainen kun otan kukat pois hiekasta.

Häälahjoista voisin vielä tässä vähän kertoa. Eli sen mitä saatiin. Tässä. Kirsikkapuu, kataja, valokuva-albumi (johon pitää laittaa häämatkan kuvat - minkä ihmeen häämatkan?), rahaa, Joogaa kahdelle -kirja ja rakkaudenantajahaltija. Siitä kuva tässä.

IMG_5178.jpg

Tuli myös muutama kortti ja e-kortti. Näistä häistä kun ei juuri kerrottu etukäteen niin jäi tuo tuttavien ja sukulaisten onnittelumäärä pieneksi. Onnittelevat sitten kun tavataan. Se sopii hyvin meille.

Ja se arki. Hyvin on lähtenyt. Mies jo komeasti kutsuu vaimoksi :D Hassua.

Lopuksi vähän blogimietteitä. Siis siitä kun harmittaa se, etten oikein ole ehtinyt päivittämään tätä läheskään joka päivä tai edes joka toinenkaan päivä. Ja se harmittaa erityisesti kun tämän piti olla käsityöblogi. Mikä ihmeen käsityö? Koska täällä on viimeksi käsitöitä näkynyt? Huhtikuussa yksi ja toukokuussa yksi. Jonka lisäksi hyvin pieni määrä jotain hyvin pientä askartelua. Vaikka kyllä sen arvasinkin, että huhtikuu ja toukokuu ovat ne kuukaudet kun ei käsitöitä juuri valmistu. Koska olen puutarhassa. Ja luulen, että lähiviikkojen käsityöntekemisenjaksamista rajoittaa myös se meidän keittiöremontti ja sen jäkiseuraukset. Eli siivous ja järjestely. Taidan kuitenkin luvata, että tässä toukokuun aikana teen vielä toisenkin käsityön. En tiedä mitä, mutta jotain teen. Ihan varmasti.

Niin ja se keittiö. Lattia on valmis nyt. Keittiön ja eteisen. Asennettu ja lakattu. Upeaa. Tänään tuli kuorma kaappien runkoja autotalliin kokoamista odottamaan. Siinä lähipäivien urakka. Vai viikkojen.

IMG_5174.jpg