Tänään kävin pitkästä aikaa kaupungilla ostoksilla. Tämä oli myös pojan ensimmäinen ostosmatka. Ja bussimatka. Eikä alkanut kovin hyvin.

Ensimmäinen tavallinen bussi pysähtyi ja kuski yritti saada vaunut mahtumaan kyytiin. Annoin siinä vähän ohjetta ja kuskilla ei kai hermo sitä kestänyt. Ei päästy kyytiin. Kun ei vaunut mahtuneet. Seuraava bussi olisi kuulemma matalalattiabussi. Hyvä. Ei ollut kuin reilu puolen tunnin odotus edessä. Käveltiin sitten muutama pysäkinväli eteenpäin. Ei huvittanut paikallaan seisoskella.

Bussi oli kyllä matalalattiamallia, mutta se ei edes pysähtynyt vaikka näytin merkin. Eikö sekään halunnut meitä kyytiin. Vaikka olisin selvinnyt ihan ilman apua.

Seuraava bussi tuli kuitenkin jo parin minuutin päästä. Onneksi. Mutta taas sellainen tavallinen ja ahdas. Tämä kuski sai kuitenkin vaunut mahtumaan kyytiin. Mutta en minäkään antanut enää neuvoja. Siinä ne vaunut seisoivat käytävän tukkeena takaoven kohdalla. Ja minua melkein hävetti se. Pyytelin anteeksi kaikilta, jotka niitä joutuivat ohittamaan. Jokainen ohittaja sanoi kuitenkin, että hyvin mahtuu ja vaunut eivät ole tiellä. Sellaista nuorisoa oli meidän bussissa. Kohteliasta.

Tällainen ei kannusta joukkoliikenteen käyttöön. Kotona olisi ollut auto ja turvaistuin. Mutta kun haluan kulkea bussilla. Olin kuvitellut sen helpommaksi kun omaan autoon pakkautumisen - eli sitä vaan bussiin sisälle ja ulos. Ei tämä nyt viimeiseksi kerraksi jää, mutta ei kovin hyvä ensimmäinen kokemus. Minulle. Poika nukkui koko ajan tyytyväisenä. Onneksi.

Lohdutusta huonosti alkaneeseen ostosmatkailuun toi se, että lankakaupan mukava myyjä kysyi heti kauppaan mennessä, että kumpi tuli. Muisti siis minut jo odotusajalta. Siitä tuli kovin hyvä mieli. Ja siitä kun tiesin saavani kaupassa hyvää palvelua ja mukavia lankoja :D Eli tuo lankakauppa oli sitten ensimmäinen kauppa minne pojan vein ostoksille. Minun mielestäni loistava valinta.

Lehtitelineesslangat.jpg picture by pupupossu

Ostoskoriin tarttuneita: Tove, Huopanen, Nalle, Lanett ja mikähän tuo yksi nyt olikaan nimeltään...kuitenkin sellaista missä on silkkiä ja merinovillaa...ihanan pehmeää. Langoista on suunnitteilla laukku, pipo, tossut, sukat ja nuttu. Näihin suunnitelmiin on kai hyvä palata sitten jos ja kun ne toteutuvat. Pieniä neulomuksia, joten kai sitä joskus valmista tulee.

Joululahjoja ostin pääosin. Tai vain pari, mutta johan oli siinäkin. Ja sitten vähän jotain itsellekin. Lehtiteline ja Ottobren lehti. Lehdessä oli vaikka mitä kivoja malleja toteutettavaksi. Innostuin taas.

Lehtiteline.jpg picture by pupupossu

Kotiin tultiin sitten miehen kyydissä. Ei ärinää vaikka vaunut olivat liian isot meidän auton kyytiin. Ei ärinää vaikka annoin neuvoja. Eikä etenkään ajettu ohi. Tämä oli parempi kuin bussikyyti.