Uskalsin sitten vihdoinkin mennä Lahteen neuletapaamiseen - kiitos Annen kannustuksen! Mukavaahan se oli, vaikka melkein kädet hiessä sitä etukäteen jännitinkin. Ei kuitenkaan niin hiessä, etteikö neulominen olisi sujunut :D On se vaan niin kiva päästä välillä pois kotoa ja oikein aikuisten seuraan. Niin ja aivan varmasti menen toistekin!

Olen myös saanut kuvattua valmiita villahousuja. Sellaisia melko järkeviä kuvia.  

Hahtuvahousut8.jpg picture by pupupossu

Villapöpät

Lanka: Kaksinkertainen Pirtin kehräämön hahtuva + yksinkertainen virolainen hahtuva. Koristeluun muutama metri Novitan Huopasta. 100% villaa. Kulutus 100 g.

Puikot no 5.

Ohje: Ullaneule/Villapöpät. Koko 8 - 10 kg hiukan muunneltuna.

Housujen kuvaaminen etupuolelta oli työlästä hommaa kun herra teki koko ajan seuraavaa. Mutta takakuvissa näkyy sitten hyvin tuo koristelu. Mikä ei ole sellainen kuin aluksi suunnittelin. Harmitti vähän kun tuli tehtyä tuo, mutta en jaksanut sitä enää purkaa. Olkoon.

Hahtuvahousut9.jpg picture by pupupossu

Nämä on aika pönäkät koska ne on neulottu kolminkertaisella hahtuvalla. Mutta yökäytössä mainiot. Eikä ne nyt aivan niin paksut ole, etteikö niiden kanssa melskaaminen myös päivälläkin onnistuisi.

Toiset villahousut eivät ole hahtuvasta. Vaan.

Hahatuvahousut10.jpg picture by pupupossu

(Ai miten niin tykkään ruskeasta valkoisilla raidoilla?)

Villapöpät

Lanka: Novita Huopanen. Valkoiset raidat Ruskovillan hahtuvan jämiä. 100% villaa. Kulutus 80 g.

Puikot no 5.

Ohje: Ullaneule/Villapöpät. Koko 8 - 10 kg hiukan muunneltuna.

Tein nämä Huopasesta ihan kokeeksi. Sillä villaahan se Huopanenkin on ja villahan imee kosteutta. Ainakin pitäisi imeä. Muutaman kerran nuo ovat jo olleet käytössä ja ainakin ne kerrat ei ole kosteusvahinkoja sattunut. Suunnilleen pari tuntia ne on jalassa olleet. En nyt ihan laittaisi yökäyttöön, mutta kyllä ne ainakin lyhyen aikaa tuntuvat toimivan. Testataan lisää.

Hahtuvahousut7.jpg picture by pupupossu

Lopussa on vauvankakkajuttu. Eli niille joita ei kiinnosta: ei kannata lukea tästä eteenpäin.

Sopivia villahousuja meillä on nyt runsaasti. Mutta kun ne on niin kivoja. Tänään käytiin ostamassa myös tarpeeksi isoja bodyja, että housut pysyvät jalassa kun se lattialla liikkuminen on totisinta totta. Pieniä vaippoja olen joutunut viime päivinä laittamaan säilöön useita ja vaippatilanne alkaa olla huolestuttavan huono. Pitäisi ommella lisää ja äkkiä. Vaikka eihän noiden kertakäyttövaippojen käyttö sentään kiellettyä ole. Tosin ei niitä meillä ole muutaman ensimmäisen viikon jälkeen käytetty. Ennen kuin yhtenä päivänä.

Posti on tuonut mainoksien mukana muutaman eli kolme kertakäyttövaippaa, jotka ajattelin käyttää pois kun ne ovat jo meille tulleet. Kaksi on käytetty jo. Eikä sujunut ihan hyvin. Ensimmäisen kertakäyttövaipan päälle puin villahousut. Sitten tajusin, että eihän niitä tarvitse. Mutta kova epäilys jäi, että pitääkö vaippa kun ei ole villaa yllä. Niin noihin villahousuihin tottuu. Toiseen kertakäyttövaippaan Toivo teki heti kakan. Se ehti olla päällä alle minuutin. Kolmas otetaan mukaan huomenna kun lähdetään Tampereelle. Tuleekohan siihenkin kakka?

Kertakyttvaippa.jpg picture by pupupossu