Sukkakommenteista kiitos :) Kovasti tykkään itsekin noista. Hyvin pysyvät jalassa, vaikka en neulonut sukan suuhun kuminauhaa. Ainakin sukkahousujen päällä. Paljaassa jalassa en ole kokeillut, mutta siinä ne varmasti valuvat nilkkaan.

Mitään ihmeitä ei ole tapahtunut, olen lähinnä käyttänyt aikaani keittiön syyssiivoukseen. Taitaa olla kaikista meidän huoneista se eniten aikaa vievä. Eilenkin hinkkasin puhtaaksi ties kuinka kauan äidin vanhaa metallista jauhopurkkia. Siinä oli vielä vuosikertajauhotkin mukana. Taisivat olla ihan viime vuosituhannelta.

Nyt on kuitenkin suurin osa laatikoista pyyhitty ja imuroitu, ikkunat ja verhot pesty sekä osa irtotavaroista pyyhitty ja järjestelty. Vielä tähän loppuviikko varmasti menee.

maustelaatikko.jpg picture by pupupossu

kahvimylly.jpg picture by pupupossu

Eilen kävin pitkästä aikaa kampaajalla ja nyt on pitkästä aikaa lyhyet hiukset. Niin lyhyet, että viimeksi on ollut tällaiset ekalla luokalla. Seuraavaksi kasvatankin vuoden ajan hiuksia, sillä kampaaja on jäämässä äitiyslomalle samoihin aikoihin minun kanssa. Tai no pyysin kyllä ottamaan sakset mukaan sairaalakassiin siltä varalta, että ollaan yhtä aikaa synnyttämässä.

Ennen kampaajalle menoa kävin pikaisesti Lahden Eurokankaassa. Jotain ostin, vaikka tuntuikin taas siltä, että siellä ei ole mitään uutta tai ainakaan mitään kivaa.

kankaatlokakuu.jpg picture by pupupossu

Mustaa trikoota ja pellavaa omiksi vaatteiksi sitten kun viitsin ommella ja olen taas omissa mitoissani. Harmaa pellava vain omaksi iloksi, kukkakangas sohvatuolin päällystykseen ja ruudullinen vahakangas keittiön pöydälle.

Ärsyttää, kun joutuu vaihtamaan tuota keittiön vahakangasta usein. Onkohan olemassa mitään keinoa poistaa painomuste pois siitä? Ei kai. Sanomalehteä meillä aiotaan silti lukea jatkossakin. Ja vahakangasta pitää pöydällä.

Ja miksi ne vahakankaat on oikeasti kamalan rumia? Valikoima kun on yleensä muutenkin niin pieni, että on vaikea löytää niistä kymmenestä rumasta se vähiten ruma. Marimekossa olisi kyllä aika kivojakin kankaita, mutta kuudenkympin hinta liinasta, jonka painomuste pilaa viikossa, on aika suolainen.