Mitään ihmeitä ei ole tapahtunut viime päivityksen jälkeen. Yhden neuleen sain valmiiksi, mutta se on joululahja, joten esittely joulun jälkeen. Viikonloppunakaan en oikein mitään tehnyt. Etsiskelin Toivolle jarrusukkia, mutta niitä näyttää olevan kovin nihkeästi kaupoissa. Yhdet sentään löytyi. Tai kyllä niitä enemmänkin olisi tarjolla, jos kelpuuttaisin vaaleansiniset, vaaleanpunaiset tai Hello Kitty sukat. Ihan kaikkia kauppoja en ole vielä kolunnut, joten etsintä jatkuu. Minun mielestä kaikkien kaksivuotiaiden ja nuorempien kävelevien taaperoiden sukkien pitäisi olla jarruilla varustettuja.

Ensimmäinen adventtikin oli eilen, mutta kyntteliköt ovat vielä varastossa. Toisaalta meillä on jo muutamat valot laitettu kransseihin tai lyhtyihin, joten eipä kiirettäkään ole. Joulukukan sentään ostin tupaan.

joulukukka.jpg picture by pupupossu

Hyvin vihjailtu toive ompelupäivästä toteutuu ensi torstaina :) Toivo menee jälleen samaan hoitopaikkaan ja minä pääsen ompelemaan koko päivän rauhassa. Sen vuoksi käytiin tänään pikaisesti Lahdessa ostamassa vähän puuttuvia tarvikkeita. Nämä tunnin pikavisiitit ovat kyllä syvältä. Ei ehdi kunnolla mitään ja koko ajan on tuskanhiki päällä. Ensi kerralla ollaan kyllä koko päivä kun lähdetään. Tuli sitten päiväunien nukkumisesta vaunuissa mitään tai ei. Siis Toivon päiväunien.

Ompelutarvikkeiden lisäksi kirpputorilta löytyi Toivolle kirja ja vauvanukke. Sen lisäksi Toivo sai lankakaupasta muutaman kiintoisan konelehden. Kiitos <3 Ja kyllä. Lahden lankakaupassa on näin hyvä palvelu!

Torstain ompelupäivän lisäksi tälle viikolle on luvassa muutakin kivaa tekemistä ja menemistä. Ainakin kolmet pikkujoulut on tiedossa ja huomenna alkaa äitiysloma!