Niin monet ovat jo ehtineet päivittää messukäynnin ja minä en sitä lupauksista huolimatta eilen vielä tehnyt. Vaikka oltiin ajoissa kotona (kiitos kyydistä kotiovelle), niin väsytti ja joku oli kovasti huomiota vailla. Mutta nyt.

Tampereelle lähti bussi eilen aamulla klo 7.30. Matka meni nopeasti mukavassa seurassa neuloessa joululahjaa (jonka aloitin ja sain valmiiksi matkan aikana).

Viimevuotiseen tapaan olin pakottanut Teijan seurakseni näillekin messuille :) Ja edellisenä iltana mietinkin, että olenko enemmän innoissani messuista vaiko Teijan tapaamisesta ja päätin, että Teijasta. Ja kivahan se oli nähdä pitkästä aikaa. Oli ne messutkin sitten ihan hyvät.

Ensimmäistäkään blogituttua tai tuttua en pongannut - jollei lasketa lukuun omassa bussissa tulleita tuttuja. Eikä sitä oikeastaan ehtinyt katsella kaikkia vastaantulevia tyyppejä kun täytyi pitää silmällä messujen tarjontaa.

Ja hyvähän se tarjonta oli. Omiin ostoksiin olen tyytyväinen - sain sen mitä olin suunnitellut, enkä riehaantunut ostamaan aivan niin paljon kuin viime vuonna. Silti mukaan tarttui kaikenlaista.

Näillä messuilla pisti silmään, että pellavaliivihameita oli eri versioina myytävänä useissa kojuissa. Jokaisella oli joku oma juttu niissä mekoissa. Ja niinhän se pitääkin olla. En vain raaski niitä valmiita ostaa kun olen noita pellavareuhakkeita ommellut itselleni jo 15 vuoden ajan. Luulen, että jatkossakin jatkan itse ommellen, vaikka tahti onkin hidastunut. Ja edelleen sen yhden 230 euroa maksavan mekon hinta kummittelee mielessä. 

kukakukarintakoru.jpg picture by pupupossu

Siispä ostin Raijan aitan tiilenpunaista harsopellavaa mekkotarpeeksi sinne pellavakangaspinon päälle odottelemaan :) Kangaspala maksoi 30 euroa eli säästin heti kättelyssä 200. Ilahduin kovin kun kuulin, että heillä on nykyään myös nettikauppa.

Ja vaikka vasta viikonloppuna sain huovutuskurssilla Kirkkomäeltä tilatut merinovillatopsit niin muutaman ostin lisää messuilta: valkoista, mustaa ja viininpunaista.

Hauskan rintakorun on valmistanut Kukakuka. Se oli näiden messujen pakollinen koruostos. Aika pelottavaa oli se, että myyjä, jolta ostin pari viikkoa sitten Kätevä-messuilta kaulakorun, muisti minut ja jopa sen minkälaisen korun ostin. Vaikka toisaalta ilahduinkin siitä.

langatmesssuilta.jpg picture by pupupossu

Lankoja löytyi messuilta tietysti. TitiTyyn osastolta mustaa pilkullista Rowanin silky tweediä, Tapiolta Regian Hand-dye Effect -lankaa sekä Palettia ja Pirtin kehräämöltä karstalankaa. Aika maltilliset lankaostokset. Tosin olin juuri viime viikolla tehnyt Pirtin kehräämölle lankatilauksen eli ilman sitä olisi varmasti kilon verran enemmän ollut kotiinviemisiä.

langatjapuikotmessuilta.jpg picture by pupupossu

Etukäteen oli ostoslistalla kahdet pyöröpuikot. Neljät ostin. Ylimääräisinä tulivat pitsiaddit. Kun kerran osuivat kohdalle niin ostin pois kuleksimasta. Sellaisista olen kuitenkin haaveillut. Samoin eebenpuiset oli ihan pakko ostaa. Koska kerran pukeudun usein ja enimmäkseen mustiin niin onhan se häpeä, etten ole omistanut mustia puikkoja. Ruusupuisista puikoista olen pitänyt paljon ja jos nämä ovat edes vähän sinne päin niin tykkään varmasti. Ainakin väri on oikea :)

Ostosten lisäksi vein kotiin paketin, jonka sisältö oli kiva.

teijalta1.jpg picture by pupupossu

Kissoille namia, Minnalle namia (näistä kumpikaan ei kuvassa, syystä että niitä ei enää ole), muistivihko (joka tuli juurikin tarpeeseen), joulukalenteri, Cortina villalankaa ja ihana seinäteline. Telineessä on tällä hetkellä Toivon vispilät, mutta kortteja tuohon ajattelin oikeasti säilöä. Tämän kaiken sain siis Teijalta. Kiitos <3

teijalta2.jpg picture by pupupossu

Ja paras se meinasi unohtua. Paketissa oli Toivolle työrukkaset. Tämä oli ihan ykkösjuttu. Ollaan jo puhuttu, että se tarvitsisi ensi kesänä jo omat rukkaset, mutta missään ei olla nähty noita pieniä. No enää ei tarvitsekaan nähdä kun on nämä jo valmiina kesää odottamassa.

Messut oli kivat ja seura oli kivaa. Vaikka rahaa meni, niin ei sentään aivan törkeän paljon. Kehtaa sitten mennä ensi vuonnakin.

Tällä kertaa Toivonhoitovuorossa ollessaan mies ei näyttänyt pojalle kaivinkonevideoita tai videoita, missä Extreme Duudsonit ajelevat toistensa päälle leikkuupuimurilla tai edes Sleepy Sleepersin Soppa-dvd:tä. Toivo sai katsella ihan oikeita ankka-ankka-ankkoja.

IMG_0384.jpg picture by pupupossu

Ps. Kaikesta kävelystä ja rasituksesta huolimatta en synnyttänyt bussiin, vaikka sitä välillä pelättiinkin.