Siis keväthän nyt on. Vaikka tällä viikolla on lunta tullut taas ihan riittävästi ja pakkasta oli tänäkin aamuna 15 astetta. Maaliskuun viimeisenä päivänä on yleensä hiukan maata näkyvissä meidänkin pihalla. Ja niin näyttää olevan myös tänä vuonna. 10 x 10 sentin pläntti rappusten edessä. 

Lunta on nyt ennätyskorkeat kerrokset. Ainakin niissä kohdissa minne sitä on kolattu, lapioitu tai pudotettu katolta. Kuistin edustalle ei juuri tieltä näe korkeiden lumikinosten vuoksi.

Etupiha maaliskuun lopussa. Niin ja traktoria ei ole käytetty lumitöihin, koska minä olen lumet luonut koko talven ajan. Ja moottori olen ollut minä.

Kompostorista näkyy vain katto ja sen päällä on ollut hyvät leikit lopputalvella. Kesällä sen päälle ei edes pääse.

Takapiha. Lunta on. Pihalle on tehty paljon pieniä polkuja - niistä sulaa lumet varmaan ensimmäisenä. Ja terassilta lapioitiin lumet pois ja kerran se oli jo ihan sula, mutta nyt taas lumen peitossa.

Pidän lumitöiden tekemisestä. Mutta tähän aikaan vuodesta lumen kolaamisen motivaatio on nollassa. Enkä ole edes ainoa. Kesken se kolaaminen jäi pikku apulaiseltakin.

Seuraavassa pihapäivityksessä on toivottavasti vähemmän lunta ja enemmän multaa.