Lapaset

Lanka: 7 Veljestä Raita. Kulutus 60 g.

Puikot no 3,5.

Ohje: Peruslapanen mittojen mukaan.

Alkoi jo kyllästyttää, kun olen reilun kuukauden neulonut ohuehkosta langasta mekkoa ja ohuesta langasta sukkia eikä tunnu edistyvän ollenkaan. Mekon totesin vielä kaiken lisäksi sovittaessa aivan liian isoksi ja neulomismotivaatiot menivät saman tien. Ja kun yksiä sukkia on neulonut kuukauden joka päivä, eikä valmiina ole kuin yksi sukka, niin oli pakko tehdä jotain, mitä saan valmiiksi nopeasti. Eli nämä lapaset. Ja koskaan aiemmin en ole valmistunutta työtä saanut blogiinkaan niin nopeasti kuin tämä. Samana päivänä kun sain valmiiksi.

Eihän tällaiset tavikset mitään kovin innostavaa neulottavaa ole, mutta lanka oli mieleisen värinen, joten se kannusti. Kuten myös se, että saan nämä nopeasti tehtyä. 

Vähän nämä lapaset ovat eriparia. Toisessa on peukun jälkeiset kavennukset unohtuneet eli se on pari silmukkaa toista leveämpi. Samoin resori tuli toiseen useita kerroksia pidemmäksi, mutta ei nuo käytössä näy eivätkä haittaa. Enemmän häiritsee se, että käsiala löystyy neuleen edetessä ja toinen on löysempi kuin eka. Pitäisi neuloa näitä parillisia yhtä aikaa, niin tällaiset virheet vältettäisiin. Ehkä sitten seuraavat.

Voisitko edes joskus olla paikoillasi kun otetaan näitä kuvia.