Eilen kävin jouluostoksilla, vaikka ostokset on oikeastaan kaikki tehty. Mutta kun kaikki pakollinen on jo hankittu, niin voi keskittyä lähinnä katselemiseen ja ihmettelemiseen. Tosin kotiin palasin mukana pari kassillista vähän kaikkea.

Pitkästä pitkästä aikaa ostin Marimekosta kangasta ja täytyi todeta, että hinnat olivat nousseet aika runsaasti sitten viime kangasostojen. Kippis-kangasta ostin puoli metriä ja tänään ompelin siitä pienen liinasen keittiön pöydälle. Tykkäisin kovasti pitää kunnon pöytäliinaa ja sitä aina välillä myös yritän, mutta koska se joutuu pesuun aina heti ekana käyttöpäivänä, olen tyytynyt näihin pikku liinoihin. Eivät nekään kauan tahrattomina pysy, mutta ovat nopeampia silittää (jos silittää haluaa, minä usein en) ja vievät vähemmän tilaa pyykkikoneessa. Näitä pitäisi ommella lisää jo olevista kankaista.

8221437978_0665e7f1f3.jpg

8221438140_a39e3e221b.jpg

Loppukankaasta ompelin pienet servetit lasten leikkeihin. Ne menevät lasten joulukalenteriin. Niitä ommellessa ajattelin, että tuollaiset pienet kangasservetit olisi kivat omassakin käytössä. Samalla kun tekee niitä pikku liinasia pöydälle, voisi ommella pienet servetit samasta kankaasta - tulisi aika hauskat.

8221438060_6fb3b3bfcb.jpg