Täällä on puunausvaihde edelleen ainakin vitosella ja keittiön oon saanut vuorostaan siistiksi. Tai no tällä hetkellä siellä majailee tuvan tv-kaappi ja tila on ahdas, mutta lupaan, että viikon päästä kaappi on jo pois jaloista.

Olen laittanut takaisin maton, vaihtanut verhon, pessyt ikkunat joka puolelta ja kaapit ulkopuolelta. Pyyhkinyt ihan kaikki pölyt ja ihan vähän muuttanut taas miehen harmiksi joidenkin kaappien sisältöjen paikkoja.

Meille on kotiutunut uusi muumimuki ja kahvinkeitin. Vanha keitin hajosi alle puolen vuoden käytön jälkeen ja meni onneksi takuuseen. Samanlaistahan ei tietenkään enää kaupassa ollut, joten oli otettava muunlainen. Nyt on sitten meilläkin se taviskeitin, mikä löytyy nykyään joka kodista. Ja vihdoin siis myös tästäkin kodista. En tykkää ihan kympillä tuosta ulkonäöstä, mutta kaikista kaupassa olleista vaihtoehdoista se oli vähiten huono.

Syysvalot sain vasta nyt viritettyä keittiöön. Samalla laittelin vähän viime vuonna askarreltuja halloween-koristeita.

Tv-kaapin lisäksi pitäisi viikon päästä olla pois toisessa oviaukossa oleva suojamuovi ja pari pikkulipastoa. Se on aika jännää kun remontti muualla etenee ja toiset huoneet pääsevät jälleen oikeaan käyttöön varastona olemisen sijasta.

10419929203_07e05e10c5.jpg

10419929193_871958b9c8.jpg

10419929173_bf7ce8561c.jpg

10419929163_21323ce8ae.jpg

10419929143_523a44f727.jpg