Tässä olisi pari tammikuussa valmistunutta, mutta silloin bloggaamatta jäänyttä neuletta.

12495034245_b583b8f519.jpg

Myssy ystävän vauvalle. Lankana teetee Sara, merinovillaa. Ohje Suuri käsityö -lehdestä 1/2014. Olisin halunnut tehdä jotain ihan muuta, mutta sain idean muuhun liian myöhään, eikä se olisi ehtinyt valmistua ennen käsileikkausta. Sitten suutuspäissäni päätin, etten tee mitään. Kunnes viimeisenä päivänä ennen leikkausta sain tämän myssyajatuksen. Ja sellaisessa kiireessä ei pitäisi tehdä mitään - kaikki menee pieleen. Omasta varastosta ei löytynyt muuta vauvalle sopivaa konepestävää ja pehmeää lankaa, tämä oli ainoa. Ei  ihan sitä väriä, mitä olisin halunnut. Tein pienimmällä silmukkamäärällä, koska normaalisti teen aina hurjan löysää ja pienimmästäkin koosta tulee liian iso. Mikä lie viime hetken paniikki sai puristamaan liikaa puikoista ja myssystä tuli järkyttävän tiukka ja pieni. Suututti, kun aikaa ei ollut purkaa. Tein kuitenkin valmiiksi. Meneehän se vaikka nukelle.

12495033755_02af5c7c0a.jpg

Lumityölapaset itselle. Lankana Doble One jakkilanka ja ohje Bella's mittens (ravelry). En saanut tiheyksiä täsmäämään millään puikoilla, en yksinkertaisella tai kaksinkertaisella langalla. Eli ohjeesta on jäljellä vain palmikko, kaikki muu on omaa sovellusta. Vasta päätellessä huomasin, että toisen lapasen palikossa on virhe, mutta en purkanut, koska nämä on tarkoitettu vain pihakäyttöön. Vasta ensi talvena pääsen testaamaan, onko hyvät.