Kiitos paljon voimakommenteista. Voimaa ja jaksamista kyllä tarvitaan. Vähän meinaa tulla huonosti nukuttua. Kuitenkin vain joka toinen yö. Joka toinen sitten on jo niin väsynyt, että nukkuu vaikkei haluaisikaan. Mutta kuten sanottu, elämä jatkuu ja sen on jatkuttava - tilanne ei murehtimalla muutu. Minä olen kaksi kertaa lyhyessä ajassa joutunut käymään läpi läheisen ihmisen kuoleman ja se on kasvattanut minua paljon ja siksi varmaan isänkin asiaan osaan jo suhtautua paremmin. Itkua ja surua on kyllä, mutta se ei onneksi estä elämästä eikä ajattelemasta kivoja muistoja isästä. Ja elossahan isä sentään on. Se on hyvä. Ja voikin tällä hetkellä jo paremmin. Tänään käytiin äidin kanssa viimeksi katsomassa isää ja nyt jo vähän jogurttia ja konvehteja söi. Niin ja se tämänhetkinen diagnoosi on keuhkopussintulehdus. Sitä tutkitaan, että mistä se johtuu niin voidaan aloittaa oikea lääkitys.

Ja sitä elämän jatkumista on se, että häät pidetään ja ne on siis ensi viikon lauantaina eli viikon päästä olen jo rouva. Kääk! Jännää. Ja häihin liittyen se puku. Voi voi. Mun toiseksi suurin murhe tällä hetkellä. Mistähän nyt aloittaisin. Vaikka siitä, että hame on hyvä ja ihana ja sopiva ja onnistunut ja pidän siitä kovasti ja se on tässä sivusta kuvattuna. Pienen pieni laahus siinä on ja kangas on silkkiä.

IMG_4972.jpg

Mutta se jakku :( Ei onnistunt enkä aio sitä nyt korjata enkä siis laita päälle. Siitä tuli ihan liian iso ja näyttää tosi pahalta mun päällä - ihan kuin mulla olisi jääkiekkoilijan varusteet alla, kamalan isot hartiat. Ja muutenkin se on aivan liian iso. Harmittaa kun mittasin itseni tarkasti ja katsoin kaavan ohjeesta vastaavan kokonumeron. Se oli kyllä mun normaalikokoa suurempi, mutta ajattelin, että sen kuuluukin olla, mutta ehkä siinä mittataulukossa oli sitten virhe. Aion kyllä jakun korjata joskus, mutta nyt ei ole aikaa eikä varsinkaan motivaatiota.

IMG_4975.jpg

Eikä tuo näytä tässä kuvassa ollenkaan pahalta. Eli ompelut kyllä onnistuivat kohdilleen - koko ei. Siksi sitä ei kuvattukaan mun päällä. Sille kuka on mua vähän isompi tuo olisi varmaan oikein hyvä.

Siis huomenna menen vaatekauppaan ostamaan uutta yläosaa. Ostan mustan eikä se tässä tapauksessa tarkoita surupukua. Äiti sanoi minulle, että sodan aikaan mentiin mustissa naimisiin, joten tämä on sitten perinnettä vaikka sieltä. Onhan meidän sormuskin vuodelta 1919 eli vanha. Teen vielä huivin vihreästä silkistä jääneistä paloista ja siihen mulla on jo omasta mielestä hyvä ideakin. Katsotaan nyt kuinka hyvä vai tuleeko jakulle kaveri ;O)