Joulukuusitaulu
Ihana-lehden ohjetta myötäillen nämäkin tuli tehtyä. Innostuin kovasti ideasta, koska myös noita vanhoja kirjoja löytyy askartelulaatikon pohjalta jonkinmoinen pino. Aikamoista hampaat irvessä touhua oli kyllä leikata noita kansien kolmioita. Luulin ensin, että minun mattopuukkoni sekä kirurginveitseni ovat tylsiä, mutta homma oli ihan yhtä hankalaa uusilla terillä tai miehen paremmalla mattopuukolla. Tosin sitten viimeisenä leikattu kansi lähtikin helposti. Eli kyse oli pelkästään materiaalista ja puukonkäyttäjän voimista, joita ei tässä tapauksessa ole. Koristeeksi laitoin naruja, kulkusia, timantteja ja tekstejä.
Tekstejä leimatessa ei oikein luovuus ollut parhaimmillaan ja syy oli vanhasta työpaikasta soitetun puhelun aiheuttama olotila. Siitä ei nyt tällä kertaa sen enempää, kuin ehkä niiden olisi kannattanut miettiä kaksi kertaa ennen irtisanomista. Menen ensi viikolla käymään siellä ja sitten olen aavistuksen verran viisaampi ja kerron lisää. Mutta yhteydenotto lieväsi sekoitti ajatuksia ja se ärsyttää.
Kommentit