Olen nyt jotenkin lukossa. Oli mahdottoman vaikea keksiä tuota otsikkoakin. Mun piti jo tiistaina päivittää, mutta se jäi, koska tapahtui yllättävä ja ikävä juttu.

Äiti soitti illalla ja sanoi, että sillä on huono olo ja pyysi mua ja miestä sinne. Lähdettiin heti ja oltiin paikalla muutamassa minuutissa. Ei tarvinut kuin katsoa äitiä kun ymmärsin, että pitää heti soittaa hätäkeskukseen.

Äiti on siis nyt keskussairaalassa neurologian osaston tarkkailussa. Syynä on aivorungon verenkiertohäiriö ja siellä ollut tukos. Eli nyt on äidillä mennyt sekin huono ja vähäinen liikkumiskyky mikä oli ennen ja puhe on vaikeaa ja katkonaista. Tosin parannusta siihen tiistai-illan tilanteeseen on jo paljon ja puhekin oli tänään jo parempaa kuin eilen. Kovaa kuntoutumista on nyt äidillä edessä ja hitaasti ja pitkän aikaa.

Tämä on ollut kova juttu meille kaikille. Vasta meni isä ja nyt äiti joutuu taas kärsimään. Itse jotenkin ymmärrän tilanteen ja tiedän, että kyllä äiti toipuu - vaikkei tietenkään täysin samalla tavalla liikkuvaksi kuin ennen. Mutta eniten harmittaa äidin puolesta. Harmia kun oli jo ennestään siitä huonosta liikkumisesta. Ja isästä. Ei äiti olisi tätä enää tarvinnut.

Itsekin olen tässä miettinyt, että kuinka paljon sitä pitää ihmisen kerralla jaksaa kantaa kaikkea - surua ja iloa. On ollut melkoinen tämä vuosi. Olin jo muutenkin väsynyt ja nyt tämä sitten vielä toi huonot yöunet mukanaan. Onneksi olen lomalla.

Muutama päivä on mennyt sairaalassa käydessä. Muuten on ollut sitten aika levoton ja huono olo, enkä ole saanut juuri mitään aikaiseksi. Vähän neulonut sentään. Ja normaalia elämäähän tässä on vain jatkettava. Jälleen kerran.

899711.jpg