Kovasti ilahduin etukäteen tästä viikosta kun katsoin kalenteria: ei ainuttakaan merkintää. Ei neuvolaa, ei lääkäriä, ei hammaslääkäriä, ei harrastuksia, ei kyläilyjä, ei mitään. Ihanaa tasaista arkea vain. Kerrankin. Sellaisesta pidän.

Olen siivonnut vaatekomerot ja vaatelaatikot, saanut kirpputorikasseihin täytettä. Olen järjestänyt ja inventoinut langat ja kauhistellut niiden määrää. Olen selvittänyt keskeneräisten käsitöiden korin ja purkanut joitain aloituksia. Olen saanut valmiiksi kuusi sukkaa. Olen ostanut seitsemän kerää lankaa ja käsityökirjan. Leivoin puolukkapiirakan ja aloitin taas aamuisin keittämään puuroa.

lankojapaljon.jpg

kiertilangat.jpg

sukkiakuusi.jpg

kauniitpuserotjamekot.jpg

Tämän järjestelyn ohella olen vastannut satoihin ellei jopa tuhansiin pienen pojan kysymyksiin. Ja niitä riittää. Miksei kukaan kertonut kuinka vaikeita ne voivat olla. Hetken aikaa vakiovastauksena moneen toimi valmistaja on halunnut sen tavaran olevan tuollainen. Tai monet ihmiset haluavat ostaa tavaran, joka on tuon värinen. Ei kelpaa enää. Äiti kertoo minkä takia näiden saappaiden valmistaja on halunnut, että saappaat on vihreät ja että niissä on nämä silmät. Ja äiti kertoo.

toivojanukke.jpg

Kysymystulvan lisäksi korvissa soi lastenlaulutulva. Satunnaiset musiikinkuunteluhetket ovat muuttuneet ripiitillä kuunneltaviksi lastenlevyiksi. Ja ne soi ja ne soi. Onneksi on nuo ipanapat, jotka eivät aivan niin pahasti jää korviin soimaan kuin nuo tässätuleehirmuinenrölli-sinisiäpunaisiaruusunkukkia-onmullahauskatäti -renkutukset. Tämänkin päivän on mopo sanonut put put put korvissa aamukuudesta tähän saakka. Vaikka kuunneltiin joku ipanapa välissä pari kertaa.

Tyyne puolestaan on pitänyt liikkeessä keksimällä, että seisomaan voi nousta koko ajan ja ihan mitä vain vasten ja minkä päällä vain. Ja sehän riittää, että pitää kiinni pelkästään omasta paidastaan. Samoin verkkaisen konttaamisen tahti muuttuu jos avaa tiskikoneen, ulko-oven tai laittaa vahingossa kissanruokakupin lattialle. Ja kuten vauvat yleensä kaikkea pitää koskea ja kaikkea pitää maistaa. Ja parasta koskettavaa on tietenkin sähköjohdot, sähköpistokkeet, kissan häntä. Parhaalle maistuu sähköjohdot, pienten autojen pienet renkaat, kissanraksut.

tyyneseisoo.jpg

tyynenouseeparkkitalonkatolle.jpg

Uusia järjestelyjä piti viikolla tehdä ruoanlaiton yhteydessä kun nyt on tarjolla kaksi innokasta apuria. Sen minkä ennen sai valmiiksi puolessa tunnissa kestää nyt puolitoista tuntia. Mutta pikku apulaisilla on kivaa. Ja pakko myöntää, että äidilläkin.

tyynejatoivokokkaavat.jpg

Viikko on ollut ihana, vaikka rankka. Yhtenä päivänä nukahdin tuolille kutimet kädessä. Heräsin kun Toivo kysyi miksi äidillä on silmät kiinni. Ja Tyyne oli tietysti vienyt lankakerän ja söi sitä. Pelkästään ja vain kotona oleminen käy työstä. Ainakin minulle. Ainakin neljän päivän putki. Vaikka nuo lapset ovat luonteeltaan kilttejä ja rauhallisia niin kyllä se meno on aika usein aika villiä ja riehakasta. Kuuluu huutoa, itkua, kikatusta. Eikä sitä edes aina tiedä kumpi tönii tai kumpi villitsee.

Ensi viikolla on paluu normaaliin. On ainakin yksi harrastemeno ja luki siellä kalenterissa jotain muutakin.

Eikä me kotona vietetty tällä viikolla kuitenkaan kuin neljä päivää. Tänään tehtiin bussiretki Lahteen.

toivonukahtirattaisiin.jpg picture by pupupossu

On tällä viikolla tapahtunut myös yksi muistojen kirjaan talletettava tapahtuma. Toivo kirjoitti nimensä liitutauluun kun luettelin kirjaimet. Aika tehokas kirjainten opettaja tuo Tatun ja Patun oudot aakkoset -kirja.  

toivokirjoittinimen.jpg