Jos en vuorokauden aikana onnistunut laitostumaan sairaalassa, niin täällä kotona se on kyllä onnistunut. Päivät yksin kotona, käymättä missään, tekemättä mitään paitsi ne samat kuviot: syön aamupalan, puen lapset ja itseni, sanon heippa kun lähtevät, avaan netin, järjestelen valokuvia, askartelen jotain pientä, laitan tulet uuniin, avaan telkan ja laitan elokuvan pyörimään, istun sohvalle neulomaan, laitan elokuvan tauolle ja juon välillä teetä, jatkan elokuvan katsomista ja neulomista kunnes muu perhe tulee kotiin. Joskus saattaa päivä olla vähän jännittävämpikin eli käyn viemässä Tyynen kakkavaipan roskikseen ja haen samalla postin.

Koska tuijottelen samoja (omasta mielestäni kivoja) elokuvia uudelleen tai katselen trilogioita alan eläytyä noihin elokuviin ehkä vähän liikaakin. Se on pelottavaa. Välillä haaveilen olevani 1700-luvun lopun englantilainen aatelinen ja jo heti perään toivoisin olevani merirosvo. Ei ole vaikea arvata mitä elokuvia olen katsellut.  

Kyborgiksi en kuitenkaan ole vielä itseäni kuvitellut, vaikka sellainen ainakin osasta minua tulee oikeasti kun sormiin ja rystysiin laitetaan tekonivelet ;)

Tämänhetkinen tylsyys on kuitenkin tuonut neulomismotivaation takaisin ja tuottanut muutaman valmiin joululahjan ja pari valmista neuletta omalle perheelle. Se tuo paljon iloa.

Sen lisäksi iloa tuovat reippaat lapset ja mies, joka raukka joutuu nyt tekemään melkein kaiken. Iloa tulee myös siitä, että uusi uuni toimii ja hormi vetää. Vieressä nukkuva kehräävä ja kuorsaava kissa on iloinen asia. Ja eilen Toivolta saatu mustikkavarpukimppu. Niin kaunis.

Tämän päivän jännitys on jo koettu ja Tyynen yövaippa on viety roskikseen. Mutta varsinaisia kauhun- ja ilonhetkiä on luvassa puolen päivän aikaan kun menen miehen kanssa jouluostoksille ja syömään. Pääsen postilaatikkoa ja jopa terveyskeskusta pidemmälle. Ja huomenna on se päivä kun kipsijalassa-kainalosauvatkäsissä -aikaa on jäljellä enää neljä viikkoa :D Ja se on vähän se.