Siellä voisin olla koko ajan. Auringossa ja hyttysissä. Hyttysmyrkky, aurinkorasva ja hiki haisee. Kesän tuoksut.
Olen purkanut vanhan kompostorin, siivonnut ja ottanut uuden käyttöön. Olen aika koukussa siihen. Pitää koko ajan syödä jotain, mistä jää kuoria tai vastaavaa, että pääsee kompostorille. Ja tietysti juoda koko ajan kahvia.
Olen istuttanut tomaatit kasvihuoneeseen, kesäkurpitsat ja pavut. Olen kitkenyt ja kastellut, raivannut kuivia oksia ja siirrellyt kiviä.
Olen kirkunut kukkapenkeistä löytyneille kuolleille hiirille ja myyrille. Ja myös yhdelle elävälle, kukkien sekaan hukatulle. Toivon, että kissojen nuoriso-osasto oppisi tuomaan saaliin kuistille näytille, eikä jättäisi raatoja lojumaan ihan minne sattuu. Eikä varsinkaan hukkaisi enää yhtään elossa olevaa tokkuraista myyrää yhteenkään kukkapenkkiin etenkään silloin kun minä olen menossa sinne paljain jaloin.
Olen suunnitellut yhden hankalan portaikon istutusasioita. Olen myös suunnitellut yhden pikkiriikkisen pihalammikon suurentamista ja toisen pihalammikon poistamista. Hävittäminen on jo alkanut, portaikon istuttaminen alkaa ihan kohta ja toisen lammikon suurentamisen jätän suosiolla tuleville vuosille.
Olen puhallellut urakalla saippuakuplia. Yli kahden litran varakanisteri on jo tyhjä. Olen pelannut jalkapallokoululaisen kanssa jalkapalloa. Olen oppinut syöttämään ja torjumaan. Olen oppinut, että jalkapalloon saa koskea käsillä vain veskari, pelin jälkeen pitää venytellä ja juomapullon kanssa voi leikkiä, että pissaa.
Olen virkannut ja neulonut keinussa. Olen syönyt ja juonut ulkona. Olen yrittänyt nukkua keinussa. Olen ollut paljon pihalla auringossa. Ja aion jatkaa samaa meininkiä.
Kommentit